Heräsikö kysymyksiä? Haluatko antaa palautetta?
PALAUTE
Nimi:
Sähköposti:
Viesti:
Vaihtoehtoiset opinnot

Vaihtoehtoisiin opintoihin voi lukea mitä erilaisimpia kokonaisuuksia. Alla esimerkkejä muutamien retikkalaisten vaihtoehtoisista opinnoista, joista voi ottaa vinkkiä omien opintojen suunnitteluun.


 

Kasvatustiede

Suoritin vaihtoehtoiset opintoni kasvatustieteestä Kesäyliopistossa järjestetyillä Joensuun yliopiston kursseilla. Opintoja suoritin kesän aikana intensiivikursseilla sekä lukuvuoden aikana ilta- ja viikonloppukursseilla. Opiskelu maksoi Joensuun yliopiston palvelumaksun verran, joka oli tuolloin 40 € / lukukausi. Kasvatustieteen appro (15 ov) sisälsi opintojaksoja kasvatustieteen ja kasvatuspsykologian perusteista, kasvatustieteellisen tutkimuksen tekemisestä ja kasvatustieteen historiasta. Erityisen mielenkiintoisena kurssina mieleeni on jäänyt kasvatussosiologian opintojakso.

Päädyin valitsemaan kasvatustieteen appron vaihtoehtoiseksi opintokokonaisuudekseni, sillä ajattelin siitä olevan hyötyä, mikäli hankin joskus tulevaisuudessa opettajan pätevyyden. Kasvatustieteen appro luetaankin suoraan hyväksi useimmissa (ellei kaikissa) opettajankoulutuksissa. Kasvatustiede myös poikkeaa riittävästi luonnontieteellisestä koulutusohjelmastamme ja tuo arvokkaan lisän ihmistieteitä kampusalueellemme, jossa ei humanismi juuri kukoista.

Anne Pohju 20.9.2006



Yhteisöviestintä

Kuopiossa on mahdollisuus suorittaa yhteisöviestinnän perusopintokokonaisuus (25 op) Kuopion kesäyliopiston kautta. Opetuksesta vastaa Jyväskylän yliopisto. Opintoihin kuuluu viestintätieteiden ja yhteisöviestinnän perusteita, johdatusta julkisuustyöhön, tiedottamista tiedottajan työssä, organisaatiojulkaisun toteuttamista sekä verkkoviestinnän perusteita.

Opintokokonaisuus on rakenteeltaan hyvin monimuotoinen. Suoritustapoina ovat luennot, niihin liittyvät luentotentit, kirjatentit sekä itsenäisesti ja luennoilla suoritettavat harjoitukset. Opinnoissa hyödynnetään myös verkko-opintoympäristöä. Varsinaisia luentoja kokonaisuudessa on melko vähän ja suoritukset painottuvatkin käytäntöön ja sitä tukeviin kirjatentteihin. Käytännönläheisiä harjoituksia ovat mm. kriisiviestinnän analysoiminen, Internet-sivujen toteuttaminen, lehti-ilmoituksen työstäminen, tiedotteen tekeminen, kuvankäsittely sekä organisaation sisäistä tai ulkoista viestintää pohtivan esseen kirjoittaminen. Opettajina toimivat kunkin aihealueen ammattilaiset.

Opinnot antavat hyvät perustiedot yhteisöviestinnästä. Opintojen esittelyssä perusopintojen kuvataan antavan "valmiuksia tiedottajan työhön". Sivuaineena yhteisöviestintä on siis erittäin hyödyllinen oppiaine, sillä viestintä liittyy mihin työhön tahansa. Viestinnän opinnot laajentavat näkökulmaa ja antavat uusia virikkeitä myös ravitsemustieteen opinnoille sekä oman työuran miettimiselle.

Työelämässä viestinnän opinnoista on suoraa hyötyä ainakin järjestö- ja tiedotustyössä sekä elintarvike- ja lääketeollisuudessa. Myös muissa työtehtävissä, kuten terveydenhuollon, markkinoinnin, yksityisyrittäjyyden sekä ylipäätään ravitsemuksen asiantuntijatehtävissä on viestinnällä suuri merkitys.

Suorittaessani perusopintoja oli mielestäni todella mukavaa vaihtelua, kun suurin osa muista opiskelijoista oli jo pitkäänkin työelämässä ja viestinnänkin parissa olleita. Tämä teki opiskelusta mielenkiintoisempaa ja sai kerrankin opiskella muiden kuin samanikäisten ja aina samoilla kursseilla istuvien kanssa. Vaihtelu virkistää!

Suvi Heinonen, Noora Hujala 21.9.2006

 

© Retikka 2006