|
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on 1.1.2010 toimintansa aloittanut ylioppilaskunta, johon kuuluvat kaikki Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa opiskelevat yliopisto-opiskelijat. ISYY on opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, jonka tavoitteena on pyrkiä parantamaan opiskeluympäristöä, opetusta ja sen laatua sekä opiskelijoiden hyvinvointia. Edunvalvontatyöstä vastaavat ylioppilaskunnan hallitus, työntekijät sekä hallinnon opiskelijaedustajat. Ylioppilaskunnan ylin päätävä elin on 39-jäseninen edustajisto, joka valitaan parittomien vuosien marraskuun alussa pidettävin vaalein kaksivuotiskaudeksi. ISYY on jakanut toimintansa neljään sektoriin: koulutuspoliittisella, sosiaalipoliittisella, vapaa-aika-, ja järjestötoimintasektoreilla. Vapaa-aikasektori käsittää niin kansainväliset asiat, liikunta-, kulttuuri-, ympäristö- kuin kehitysyhteistyöasiatkin. Ylioppilaskunta tarjoaa jäsenilleen lukuisia palveluita. Ylioppilaskunnan jäseneksi pääsee maksamalla jäsenmaksun. Jäsenmaksua maksamatta taas ei pääse opiskelemaan, sillä yliopistoon opiskelemaan kirjoittautuminen edellyttää ISYY:n jäsenyyttä. Jäsenyyden myötä opiskelija pääsee osaksi YTHS:n terveydenhuoltopalveluista, sekä muista merkittävistä eduista kuten erilaisista opiskelija-alennuksista. Ylioppilaskunta pyrkii järjestämään opiskelijoille elämyksiä mm. järjestämällä syksyisin ja keväisin yliopiston liikuntailtapäivät, jotka on koottu jokaiselle jotakin -periaatteella. ISYY näkyy opiskelijoiden arjessa myös järjestämällä erilaisia kursseja, tarjoamalla ainejärjestöille mahdollisuuden varata omia salivuoroja sekä kaikille avoimia lajivuoroja. ISYY:n Kuopion kampuksen toimisto löytyy Studentialta (ks. yhteystiedot) Lue lisää: Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan kotisivuilta .
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on kaikkien ylioppilaskuntien kattojärjestö. Se edustaa siis jäsenjärjestöjensä kautta kaikkia suomalaisia yliopisto-opiskelijoita. SYL on toiminut jo 85 vuotta ja se on saavuttanut arvostetun aseman opiskelijoiden edunvalvojana. SYL:n toiminnasta vastaa toimisto, johon kuuluu hallituksen lisäksi sihteeristö. Koska hallitus vaihtuu vuosittain, tuovat poliittiset sihteerit siihen jatkuvuutta. Heidän kautensa pituus on kolme vuotta. Toimin tämän vuoden SYL:n hallituksen jäsenenä. Hallitukseen kuuluu liiton puheenjohtajan lisäksi 6 jäsentä. Meidät valittiin vuoden 2005 SYL:n liittokokouksessa marraskuussa, joka kokosi Espooseen Korpilammelle yli 300 aktiivia. Tiukkoja haastatteluja oli paljon ennen kuin valinnat tehtiin äänestyksessä. Jokainen jäsenjärjestö voi lähettää liittokokoukseen 1 edustajan alkavaa tuhatta jäsentään kohden. Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan jäsenmäärän ollessa alle 5000, on liittokokousedustajia 5. Liittokokousedustajia oli viime vuonna 155. Yksin ei siis ISYY pysty asioihin vaikuttamaan, joten ISYY tekee yhteistyötä muiden ylioppilaskuntien kanssa. Pääyhteistyökumppaneita ns. periferiaylioppilaskuntia ovat Lappeenrannan teknillisen, Vaasan, Oulun, Jyväskylän ja Rovaniemen yliopistojen ylioppilaskunnat. SYL:n hallituksen jäsenenä oppii todella paljon sekä kansallisen että kansainvälisen tason asioista, jotka jollain aikavälillä saattavat vaikuttaa opiskelijoihin. Moniin asioihin SYL vaikuttaa monta vuotta ennen kuin ne vaikuttavat opiskelijoihin. Lukuisten asioiden kohdalla saadaan alkuperäistä ideaa tai esitystä muutettua opiskelijan kannalta paremmaksi. Toisaalta joskus epäonnistutaan, mutta jos mitään ei tee, niin mitään ei saa myös aikaan. Koulutus kiinnostaa monia eri ryhmiä kuten työmarkkinajärjestöjä, oppilaitosten edustajia, puolueita, opiskelijajärjestöjä, poliittisia opiskelijajärjestöjä, ministeriötä, kansanedustajia, maakuntien edustajia, kaupunkien edustajia jne., joten koulutukseen liittyviin asioihin yritetään vaikuttaa monelta eri taholta. SYL ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon Opiskelijan paremman huomisen. Miten me saamme työllämme ja kannoillamme edistettyä opiskelijan huomista? Tämän vuoden suurin työ tällä saralla on ollut Nouse jo! –opintorahan tasokorotuskampanja. Opintoraha ei ole noussut 14 vuoteen. Saimme tänä vuonna kaikki opiskelijajärjestöt tämän kampanjan taakse, joten tavoitteen asettaminen oli realistista. Suurissa, valtion talousarvioon kymmenillä miljoonilla euroilla vaikuttavissa asioissa tarvitaan kaikkien opiskelijajärjestöjen yhteistyötä, jotta asiasta saadaan kunnon julkinen keskustelu ja painetta eduskuntaan päin. Opintotuki on kampanjan myötä noussut loistavasti julkiseen keskusteluun. Joulukuussa saamme tietää, nouseeko opintoraha ensi vuoden budjetissa vai jatketaanko vaikuttamista vielä ensi vuonna tämän asian tiimoilta. Mikäli budjettiin ei saada korotusta, niin ensi vuonna vaikutetaan siihen, että eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen hallitusohjelmaan saadaan kirjaus opintotuen korotustarpeista. Olen lähtenyt opiskelija-aktiiviksi Retikan kautta. Toimin kolme vuotta hallituksessa, joista viimeisen vuoden puheenjohtajana. Päättäessäni hakea Retikan hallitukseen, en osannut kuvitella mihin se johtaisi. Onneksi näistä vuosista on oppinut todella paljon ja saanut uusia ystäviä. Mikäli sinua kiinnostaa vaikuttaminen, niin Retikan kautta on hyvä ponnistaa eteenpäin. 1.10.2006 Karri Mikkonen Hallituksen jäsen (2006) Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry
|